Varmuuskopiointi

Varmuuskopiointi on syytä hoitaa mahdollisimman yksinkertaisesti. Silloin tietää mitä ja milloin tapahtuu - tai ei tapahdu. Itse käytän XCOPY-komentoa ja kopioin sillä kaikki tiettyä muistiin laittamaani päivää uudemmat tiedostot.

Automaatit ovat toki hyviä kun ja jos toimivat, ja koko ajan pitäisi kuitenkin valvoa onko kopiointi toiminut. Entä mitä tapahtuu, jos kopiointi jää joku kerta kesken? RAID ei ole ratkaisu varmuuskopiointiin, koska kaikki tiedostot ovat koko ajan alttiina esimerkiksi jännitepiikeille tai vaikkapa tulipalolle. RAID on tehty oikeastaan keskeytymättömiä palveluja varten, ei varmuuskopiointiin.

Minulla on käytössä Lightroomin tiedostoja varten levytelakka, jossa on normaali SATA-levy. Ajoittain, ehkä kerran päivässä, siirrän levyltä kaiken muistiin merkitsemääni hetkeä uudemmat tiedostot toiselle telakaan kopioinnin ajaksi laittamalleni kovalevylle. Ehkä kerran viikossa vien levyn työpaikalle ja tuon sieltä toisen levyn tullessani kotiin. Sitten kopioin siihen muuttuneet tiedostot. Uusimmat tiedostot minulla on lisäksi vielä koneen omalle kovalevyllä ja jonkin aikaa myös muistikorteilla.

Systeemin etuna on, että tiedostot ovat koko ajan vähintään kolmella kovalevyllä ja vähintään kahdessa eri paikassa. Jos levy särkyy, niin huomaan sen kun tallennan tiedostoja. Jos kyseessä on käyttölevy, niin otan vain käyttöön varmuuskopion ja tallennan Lightroomista muuttuneet siihen. Jos särkyy kone, niin kytken levytelakan toiseen koneeseen. Jos särkyy levytelakka, niin otan käyttöön toisen levytelakan - tämä on kerran pitänyt tehdä.

Koska Ligtroom ei koske RAW-tiedostoon, vaan tallettaa kaiken kuvaan liittyvän tiedon pieneen samannimiseen tiedostoon, niin muutosten kopiointi käy todella nopeasti. Lightroomin tietokannasta otan kopion aika harvoin ulkoiselle USB 3.0 levylle, koska lähes kaikki tieto on kuvatiedostojen kyljessä olevissa tiedostoissa. Ei kuitenkaan aivan kaikki ja toisaalta tuota kopioita voin sitten käyttää tarvittaessa jossain muussa koneessa.

Kyse ei siis ole varsinaisista varmuuskopioista, jotka pitäisi jotenkin palauttaa (ts. pakatut kopiot purkaa ja siirtää koneelle jollain erityisellä ohjelmalla) vaan järjestelmän kahdentamisesta tai oikeastaan kolmentamisesta. Tällaiset levyt ovat myös halvempia kuin varsinaiset ulkoiset kovalevyt, eikä tarvitse pitää lukua niiden erilaisista virtalähteistä. Mielessä on ostaa vielä yksi kovalevy varalle tai/ja päivitettäväksi kerran-pari vuodessa. Käyttölevy olisi hyvä myös ajoittain vaihtaa ja formatoida, jottei se fragmentoituisi.

Tärkeintä on kuitenkin, että tekee varmuuskopioinnin jotenkin. Tietokoneiden kanssa kaiken pitää olla koko ajan vähintään kahdennettuna.

Tagit:

2 Kommenttia artikkeliin “Varmuuskopiointi”

  1. vv:

    pystykös tuon xcopyn virittämään niin että se kopioi vain muuttuneet tiedostot? vai onko se jäykkä komento joka pitää joka kerta rustailla erikseen uusilla päivämäärillä(ts. tekisin ite tuosta batin jonka ajasin aina ku tahon tehä kopiot)?

    …ei oo tullu tuota käytettyä tän vuostuhannen puolella, et taidot vähän ruosteessa :)

  2. Make:

    XCOPY /S/M/D:MM-DD-YYYY

    S - Kopioi kaikki alihakemistot.
    M - Kopioi vain ne, joita on muutettu edellisen kopioinnin jälkeen.
    D - Kopioi kaikki tuona hetkenä tai sen jälkeen muutetut.

    M toimii hyvin, jos kopion tekee aina ja vain samalle levylle. Mutta jos vaihtaa levyä, jolle kopioi, niin ei toimi, koska se ei huomioi kohdelevyllä olevien tiedostojen tilaa vain kopioitavan tiedoston tilan.

Jätä kommentti