Kuvaaja Markku Könkkölä

Avoin kirje Canonille

Canonilla oli filmiaikaan ainakin parhaissa EOS rungoissa syväterävyysohjelma. Se toimi aivan loistavasti maisemakuvauksesta miltei lähikuviin asti. Systeemi toimi siten, että kamera tarkennettiin ensin lähimpään kohtaan, jonka halusi olevan terävyysalueella ja toisen kerran vastaavasti etäisimpään kohtaan. Kolmannella painalluksella kamera valitsi sopivan tarkennusetäisyyden ja aukon – suljinajaksi kamera valitsi sitten valon määrän mukaan joitain sopivaa. Ohjelmaa saattoi käyttää myös toisinpäin, siis jättääkseen jotain terävyysalueen ulkopuolelle.

Näkeehän tuon terävyysalueen tietenkin myös himmentämällä, mutta niukassa valossa ei ainakaan etsimestä - näytöltä toki paremmin. Mutta kun automatiikka on keksitty, niin miksei sitä hyödynnettäisi. Tosin katsoin minä lähikuvat aina myös etsimestä optiikan himmentäen vaikka käytinkin syväterävyysohjelmaa, koska vain sieltä näki mahdolliset epäterävän alueen väri yms. ongelmat.

Milloin vastaava ohjelma saadaan näihin digirunkoihin?

Avoin kirje objektiivivalmistajille – erityisesti tietenkin Canonille

Isoissa objektiiveissa ja osassa makro-objektiiveja on jalka, jossa on kierre jalustaan kiinnittämistä varten. Olisi erittäin yksinkertaista lisätä noihin jalkoihin sivuille samanlaiset urat kuin lähes standardiksi muodostuneessa, tietääkseni Arca-Swiss käyttöönottamassa pikakiinnitysjärjestelmässä. Samaa käyttävät nykyisin ainakin Acratech, Hensel, Kirk, RRS ja joissain malleissaan myös Benro ja Novoflex. Urista ei olisi mitään haittaa kierrekiinnitystä tai muita pikalukkoja käyttäville.

Avoin kirje Canonille

Minulla on salamat käytössä kolme Canonin jo tuotannosta poistunutta salamaa, mallit Canon Speedlite 550EX ja kaksi 420EX.

Niissä kaikissa salama vaihtaa valaisukulmaksi laajimman kun valaisupään kääntää ylöspäin. Näin käy vaikka salaman valaisukulman vaihtaisi zoom-tilasta käsisäätöiseksi.  Ajatuksena on kai ollut se, että hajavalo olisi silloin parhaimmillaan. Tästä seuraa se ongelma, että käytettäessä laajakulmaa salama valaisee kuvan yläosan suoraan ja pilaa kuvan. En tiedä olisiko tuo asia jo korjattu uusimmissa malleissa, mutta ainakin korjaus olisi helppo. Välähdyspään zoomin pitäisi kaventaa salaman valaisukulmaa, kun objektiivin kuvakulma kasvaa – tai sitten edes mahdollistaa välähdyspään valaisukulman käsisäätö kun välähdyspää on käännettynä.

28.12.2010

Tein lisää testejä kun tuli mieleen, miten monen salaman käyttö vaikuttaa tuohon valaisukulmaan. Monen salaman kanssa ongelma eteeni tulikin.

• Slave-asennossa salamat toimivat juuri noin, jos automatiikan antaa huolehtia valaisukulmasta.
• Off- ja 550EX:n Master-asennoissa automatiikka säätää valaisukulman vastaamaan 50mm:n kuvakulmaa, sekin on liian laaja leveimmille laajakulmille.
• Manuaaliasennossa valaisukulmaa voi säätää 550EX:ssä (420EX:ssä ei manuaaliasentoa olekaan), mutta kun monisalama-asetusta vaihtaa, niin valaisukulmaksi vaihtuu aina laajin ts. 24mm:n kuvakulmaa vastaava. Jäi huomaamatta, että kuvakulman voi ja pitää säätää uudestaan manuaalisesti suppeammaksi.

Automatiikka vaihtaa siis automaattiasennossa valaisukulmaksi asetuksista riippuen 24- tai 50-millistä vastaavan ja jossain tilanteessa se tekee sen myös manuaaliasennossa.

Kiikku, videopää vai kuulapolvi - yleisesti näitä ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen, mutta eri tilanteisiin parhaan valinta on helppoa.

Kiikun käyttöalue rajoittuu tilannekuvaukseen raskailla teleobjektiiveilla. Kun jalusta on tukeva ja oikein säädetty, niin horisontti pysyy aina suorassa ja nopeisiin tilanteisiin ennättää mukaan. Kiikkua ei tarvitse lukita lainkaan ja silti kamerayhdistelmä pysyy tasapainossa kiinnipitämättä. Kamera kiinnitetään kiikkuun objektiivipannastaan, jonka avulla hoituvat myös pystykuvat. Halpoja kiikkuja ei ole. Halvimmasta päästä on Manfrotton muista poikkeava kiikku. Siinä on keinuvivut objektiivin kummallakin puolella ja siksi zoomaaminen tai käsin tarkentaminen on hieman muita hankalampaa. Toisaalta jos kuvaa pelkästään pitkillä kiinteäpolttovälisillä automaattitarkenteisilla objektiiveilla, niin Manfrotto on käypäinen vaihtoehto.

Hyvä kinopää yltää lähes samaan, mutta en minä lukitsemattoman kinopään varaan jättisi kameraa itsekseen keinumaan. Kinopäissä laatuskaala on kuitenkin paljon suurempi ja kelvottomia vaihtoehtoja on tarjolla vaikka kuinka. Hyvä kinopää soveltuu kiikkua paremmin myös lyhyempien objektiivien kanssa käytettäväksi. Itseasiassa sillä voi hoitaa kaiken kuvauksen, joskaan esimerkiksi lähikuvaustilanteita ei yhtä kätevästi kuin hyvällä kuulapolvella. Kinopää soveltuu myös videokuvaukseen ja kaukoputken alle. Kinopäiden pystylukitus tehdään yleensä siitä vivusta josta kameraa käännellään. Joissain myös panorointi lukitaan samasta, osassa sitä varten on oma lukituksensa. Kinopään heikkous on pystykuvissa, joissain on niitä varten jotenkin toimiva ratkaisu, joissain ei.

Kinopäästä on olemassa myös versioita, jotka on tehty vain valokuvaukseen tai oikeastaan vain studiokuvaukseen. Niissä on yleensä yhden varren sijasta kolme vartta. Nämä ovat parhaimmillaan silloin kun jalusta on vaakasuorassa, kamera painava, eikä ole mitään kiirettä ja tehdään millintarkkaa työskentelyä.

Kuulapolvia on tarjolla monessa hintaluokassa ja toimintaperiaatteiltaan hyvinkin erilaisia. Kovin raskaiden kalustojen kanssa ne eivät ole parhaimmillaan, koska lukituksen avaamisen jälkeen kamera liikkuu vapaasti moniin suuntiin. Olen käyttänyt isoa kuulaa 600 millisen kanssa, mutta nopeissa tilanteissa horisontin hallintaan ei tahdo jäädä aikaa.

Kuulapolvissa on ruuveja yhdestä kolmeen. Yhden ruuvin kuulat ovat nopeita käyttää, koska kaikki suunnat sekä pysty- että vaakakuvat ovat hallittavissa yhdellä ruuvilla. Kaksiruuvisissa toisella lukitaan horisontaalisuunta. Nämä ovat käteviä, jos haluaa yhdistellä panoraamakuvia. Toisaalta pystykuvia ottaessa joutuu käyttämään aina kahta ruuvia ja siitä en pidä. Kolmas ruuvi on perusjäykkyyden säätöä varten ja se on tarpeen painavalla kalustolla erityisesti jos haluaa seurata liikettä.

Kuulapolven lukituksestakin on muutamia eri ratkaisuja. Yleisimmissä kuula nousee alhaalta ylöspäin lukkiutuessaan. Tämä on ihan hyvä systeemi paitsi lähikuvauksessa, jossa kameran sijainti voi olla niin tarkka, että sitä ei ole varaa nostaa. Lähikuvaukseen paras systeemi lukitukseen on kuulan puristaminen sivuilta, kuten Cambon CBH-3:ssa. Tämä on muutoinkin hyvin nopea yhden ruuvin kuulapolvi ja minun valintani yleis- ja lähikuvaukseen. Reunoilta puristava on myös yksi parhaista kuulista: RRS. Se on hyvin matala ja sekin on hyväksi lähikuvauksessa. Sen (ainoa?) heikkous on kuitenkin mataluus. Pystykuvien ottaminen ei kaikilla kameroilla onnistukaan, koska kamera ottaa kiinni jalustaan. Valmistaja on varmaan ajatellut, että asia hoidetaan käyttäen kamerassa heidän L-mallista pikalukituslevyä.

Kuulapolvista on myös kehitelty futuristisia luomuksia, joita en suosittele. Manfrottolla on mallistossa pikalukittavia malleja, joista osassa kamera on varren päässä -  ei systeemi ainakaan lisää tukevuutta tuo. Novoflex on kääntänyt kuulan ”ylösalaisin”: kuula on kiinteästi kiinni jalustassa ja lukittava kenkä kamerassa. Vaikka systeemi onkin kuulemma varsin laadukas, niin kuula jää aika suojaamattomaksi kolhuilta ja kolhut eivät liukupinnoille hyvää tee. Toisaalta sitä käyttävän pitää ennen kameran kiinnittämistä päättää onko kuvaamassa pystykuvia vai alaviistoon. Tämä käytännössä estää pikalukkojen käytön.

Lähtökohta pitää tietenkin olla se, että jalusta on riittävän tukeva sekä kätevä käyttää ja kuljettaa. Hinta on kriteerinä viimeisin, koska jos ei ole varaa kelvolliseen, niin eihän ainakaan silloin kannata tuhlata rahoja kelvottomaan.

Jalustan tulee olla riittävän korkea

Käyttötarkoituksesta riippumatta jalustan korkeus mitataan keskiputki alhaalla tai ilman sitä, koska jalustan paras tukevuus riittää vain siihen korkeuteen. Yksi putki on aina oleellisesti hervottomampi kuin kolme putkea. Manfrotton sarjoista minulle (174cm) 190-sarja on liian lyhyt, pitkällä ja aktiivisella kuvausrupeamalla selkä tulee kipeäksi. 055-sarja on sopiva ja muutenkin tukevampi. Kun 055-sarjalainen ilman keskiputkea painaa suunnilleen saman kuin vastaava 190-sarjalainen keskiputken kanssa, niin valinta näiden välillä on helppo.

Valitettavasti Manfrotto on uudistanut sarjan lippulaivan 055XProB:n sellaiseksi, että keskiputken irrottaminen ja kääntäminen on hankaloitunut, eikä jalustaa voi edes käyttää ilman keskiputkea. Keskiputken kääntö vaaka-asentoon on muka tehty kätevämmäksi: sekään ei pidä paikkaansa, koska uudessa pitää painaa putken päässä olevasta napista – vanhemman saattoi vain nostaa irti. Parempaa on vain se, että jalkojen yläpään kireyden säätö onnistuu nyt helpommin.

Jalustalla pitää päästä riittävän alas

Tämä riittävyys riippuu tietenkin käyttötarkoituksesta. Koska itse kuvaan paljon mm. kasveja, niin minullehan ei riitä mikään ts. mitä alemmas jalustan saa, niin sen parempi. Paras vaihtoehto on jalusta, jonka jalat menevät spagaatiin. Jos keskiputki on, niin sen pitää olla katkaistavissa, käännettävissä tai kaikkein mieluiten poistettavissa. Keskiputken käyttö ylösalaisin on aika toivotonta, koska jalustan koipien välissä ei ole tilaa kohteelle, kameralle ja kuvaajalle. Eikä roikkuva keskiputki ei ole sen tukevampi kuin pystyssä olevakaan. Manfrotton mallistossa parhaat jalustat painuvat 6cm:n korkeuteen (vai pitäisikö sanoa alhaisuuteen), sen päälle tulee tietenkin kuulapolvi tms. joista joskus myöhemmin lisää.

Kuljetettavuus

Käytössä jalustan paino on vain hyväksi, mutta kuljetettavuuden vuoksi painon pitää pysyä kohtuuden rajoissa. Päätin hankkia hiilikuituisen. Myös kuljetuspituus on oleellista, jos jalustan pitää mahtua esim. laukkuun.  Valitettavasti Manfrottolla 055-sarjassa vain lippulaivasta (055CXPro4) on tarjolla jalusta, jonka jalat ovat neliosaiset. Perusmallista, jota voisi käyttää ilman keskiputkea, on tarjolla vain kolmiosainen versio (055CX3). Piti siis perehtyä muiden valmistajien malleihin, vaikka Manfrotton hinta/laatu-suhde onkin varsin hyvä.

Kestävyys

Putkien jatkosten kiristys pitää olla hyvä ja mahdollisen pikalukituksen esikireys kätevästi säädettävissä. Myös jalkojen yläpään nivelet tulee olla säädettävissä sopiviksi ja helposti huollettavia.

Etsintää

Numeroiden valossa mielenkiintoinen olisi Benro C-269M8 Travel Angel, mutta Suomesta sitä ei saa, eikä jalustaa voi kokeilematta ostaa. Huonona puolena siinä on keskiputken ilmeinen välttämättömyys. Valmistajan sivujen mukaan siihen saisi myös lyhyemmän keskiputken. Kysyin siitä maahantuojalta, mutta sain vain ylimielisen vastauksen: ”Kysy jälleenmyyjiltä”. Heiltäkään ei ole löytynyt tietoa lyhyemmästä keskiputkesta. Ihmetyttää, että maahantuojilla on varaa ylimielisyyteen tällaisena aikana, kun ulkomailta tilaaminen on näin helppoa. Tosin enpä ole löytänyt vaihtoehtoista keskiputkea ulkomaisistakaan verkkokaupoista.

Gitzon valikoimassa on useita hiilikuituisia versioita. Jalustoissa ei ole pikalukkoja, mutta putket lukittuvat hyvin pienellä kiertoliikkeellä. Pienimmissä on kaikissa keskiputki. Valmistaja on suunnitellut, että niitä voisi käyttää myös ilman keskiputkea, mutta virityksestä en ole kuullut mitään hyvää. Erikokoisten jalustojen oleellisimmat erot ovat putkien vahvuuksissa ja suurimmassa kameran painossa, ei juurikaan hinnassa, kuljetuspituudessa tai mainittavasti edes painossa. Ei ole siis mitään syytä hankkia pientä hiilikuituista Gitzoa.

Valinta

Jäljelle jäi Gitzo GT3541, jossa ei ole lainkaan keskiputkea - tosin saa myöhemmin, jos haluaa. Se ei mene aivan yhtä pieneen tilaan kuin e.m. Benro ja on hinnaltaan liki kaksinkertainen. Ainakin toistaiseksi olen ollut erittäin tyytyväinen. Toisaalta tuo Benro voisi silti olla hyvä halvemmaksi kakkosjalustaksi esimerkiksi yökuvauksiin hämäräperäisissä kaupungeissa.

Viritystä

Hiilikuidun suojaksi laitoin vielä kutistussukat. Jalustaan on myös helppo virittää omat jääpiikit ja sommat. Tosin lumikenkiä käyttävä ei sompia jalustaan välttämättä tarvitse, koska lumi kantaa jalustaa yllättävän nopeasti lumikengällä painetussa jäljessä.

Vastoin yleisiä oletuksia ja kameroiden käyttöohjeita, kamerat toimivat varsin hyvin pakkasessa, kunhan virtaa piisaa. Virta toki loppuu kylmässä paljon nopeammin kuin lämpimässä, mutta jos varavirrasta pitää huolen, niin kameroista – ainakaan parhaista kameroista ei juuri huolta ole.

Kameroita kannattaa säilyttää kylmässä ja ottaa sisälle mukaan vain akut lataamista varten. Lämpimässä ilmassa oleva kosteus tiivistyy kylmään pintaan ja kosteus on paljon pahempi ongelma kuin kylmyys.

Toistaiseksi vain kerran minulla on ollut pakkasen vuoksi ongelmia ja silloinkin syynä oli oikeastaan kosteus ja pakkasen vähyys, noin -20°. Olin Kuusamossa kuvaamassa tykkyjä ja olin majoittunut Oulangan biologiselle asemalle. Siellä pakkasta oli noin -35° ja pidin kameroita autossa välttääkseni kosteusongelmia. Ajoin ylös Rukatunturille tykkyjen luokse. Tykkyä oli mukavasti, sää oli hieno - suorastaan lämmin.

Ensimmäistä jalustan paikkaa ei tarvinnut kaukaa hakea: otin kameran repusta ja suojuksen objektiivista. Samassa huomasin tilanteen ongelmallisuuden. Lämpötilaero oli yhtä suuri kuin usein ulkoa sisälle tultaessa ja kosteus tiivistyi heti. Sillä erolla, että pakkasessa tiivistyminen tapahtui suoraan jääksi. Kamera sai siis itse kokea tykyn muodostumisen.  Vaikka olikin selvää miksi kaikki tapahtui, niin eipä tosiaankaan tullut mieleen. Kuvaamisesta ei tullut mitään. Autossa oli toki jääskrapa, mutta… Odottelin, koetin puhaltaa korvapumpulla, mutta teki mitä tahansa tai ei mitään, niin tilanne vain paheni. Objektiivin vaihtokaan ei tietenkään olisi ollut hyvä idea, koska silloinhan jäätä muodostuisi myös kameran sisään ja kun vartin päästä otin toisen objektiivin laukusta, niin se jäätyi melkein yhtä nopeasti.

Odottelin pitkään ja lopulta kosteutta ei tiivistynyt repusta otettuun objektiiviin. Poistin linssinsuojuksen: se pysyi kirkkaana. Sitten vain uusi objektiivi kiinni toiseen kameraan ja kuvaamaan.