Kuvaaja Markku Könkkölä

Ohjelmoimalla tarkennuksen peukalonapille saavuttaa monia etuja. Itse käytän Canonia, mutta vastaavat perustelut pätevät ainakin pääosin merkistä riippumatta.

• Peukalolla tarkennuksen voi tehdä ensin keskipisteellä ja sen jälkeen suunnata kamera oikein: ei tarvitse koskaan valita mitä tarkennuspistettä käyttää. Jalustaa käyttäessä peukalotarkennus on aivan ehdoton, koska laukaisinta ei tarvitse pitää painettuna kameran suuntaamisen aikana.

• Kamera voi olla aina jatkuvalla tarkennuksella: kamera tarkentaa aina kun painaa napista ja tarkentelu loppuu kun napista ei paina. Ei siis tarvitse vaihdella jatkuvan ja kertatarkennuksen välillä.

• Canonilla käsitarkennus toimii ainakin minun objektiiveilla aina myös objektiivin ollessa AF-asennossa. Jos tarkennus on laukaisimessa, niin kamera tarkentaa uudestaan ”oman makunsa mukaan” laukaisinta painettaessa. Peukalotarkennusta käytettäessä ei tarvitse vaihdella MF- ja AF-tilan välillä.

Olympus Pen on osoittautunut varsin hyväksi systeemiksi.

Se on oiva kompromissi: suurempaa kennoa ei suunnilleen pokkarikokoiseen kameraan voi laittaa. Sony on rungoltaan suunnilleen vastaava isommalla kennolla, mutta objektiiveista tulee vastaavasti runkoon verrattuna luonnottoman isoja. Panasonic on samalla objektiivikiinnityksellä, mutta rungossa ei ole vakaajaa – vain osassa objektiiveja. Penissä on vakaaja rungossa ja käytössä siis objektiivista riippumatta. Runkovakaaja ei ole aivan objektiivissa olevan veroinen, mutta ei paljon huonompikaan.

Kohina on kuitenkin yllättävän voimakasta. Koska testien mukaan uudemmat rungot eivät yllä 2-sarjaa paremmiksi sen suhteen, niin päädyin E-PL2:een. Se on E-P3:n ohella ainoa Pen-sarjan malleista, joissa voi käyttää samanaikaisesti salamaa ja lisäetsintä – tosin kumpaakaan en ole vielä hankkinut. Hinnaltaan se oli alle puolet E-P3:n hinnasta. Käyttöliittymältään E-P3 olisi toki parempi, mutta malleja näkyy tulevan niin tiuhaan tahtiin, ettei senkään vuoksi uutuushintaa kannata maksaa.

Paketissa tullut objektiivi on heikkovalovoimainen, mutta himmentämällä sekin tekee kohtuullista jälkeä. Ensimmäiseksi oikeaksi objektiiviksi hankin valovoimaisen normaalin: Panasonic 20mm/F1.7.

Yksi oleellinen etu Penissä oikeaan järkkäriin verrattuna on se, ettei se näytä järkkäriltä – ainakaan ilman etsintä. Siksi sillä voi kuvata huomaamattomammin. Useinhan kuvauskieltokin tarkoittaa vain, että järkkärillä kuvaaminen on kielletty.

Kun vielä tulisi uusi malli, jossa olisi tuota kohinaa saatu vähäisemmäksi.

Vaikka Canonin uusin ammattirunko on monella tapaa taas kehityksen kärjessä, kuten uutuuden pitää ollakin, niin kuka sillä lopulta saa parempia kuvia.

Oma kuvaamiseni painottuu kasveihin ja maisemiin. Niiden kuvaamiseen uutuus ei tarjoa merkittäviä etuja 5D Mark 2:een verrattuna, suorastaan päinvastoin: 1Dx on kalliimpi, painavampi ja siinä on vähemmän pikseleitä – riittävästi lähes kaikkeen toki. 1Dx on varmaan parempi nopeissa tilanteissa ja suurilla herkkyyksillä. Toisaalta sen AF ei tiettävästi toimi telejatkeen kanssa, jos yhdistelmän valovoima on 8 tai huonompi. Tässä suhteessa taas 1D Mark3 ja Mark4 ovat etevämpiä. Kun Mark4:n pikselimäärä on käytännössä sama – tai oikeastaan enemmän jos huomioi 1.3-kertoimen, niin tilannekuvaajan oleelliseksi eduksi jäänee vain parempi herkkyys ja ehkä tarkennus. Toki nekin jossain tilanteessa voivat olla merkittäviä - aika näyttää kuinka merkittäviä.

Jos päätyy yhteen runkoon, niin 1Dx voi olla hyvä valinta, mutta toisaalta samalla rahalla saa kaksi runkoa: 5D Mark2 (tai Mark3) ja 1D Mark4. Taidan jäädä odottelemaan 5D mark3:a, jossa toivottavasti on muun hyvän lisäksi kääntyvä näyttö.

Nikon julkisti peilittömän järjestelmän, kuten pitkään jo ounasteltiinkin. En kuitenkaan usko uutuudelle menestystä. Ulkomitoiltaan runko on suurempi kuin Olympuksen Pen sarjan pienin E-PM1 vaikka Penin kenno on pinta-alaltaan kaksinkertainen. Monet vakavasti kuvaamiseen suhtautuvista sijoittavat noin pienikennoisen kameran kuvanlaadultaan ja kohinaltaan pokkarisarjaan vaikka siinä olisikin vaihdettavat optiikat. Kameran käyttöliittymäkin on pokkarityylinen.

Olympuksen ja Panasonicin käyttämä kennokoko on varsin optimaalinen pikkujärkkärille. Kennoa pienentämällä kameran kokoa ei voi kuitenkaan paljoa pienentää, koska näyttö ja käsiteltävyys kuitenkin edellyttävät tiettyä minimikokoa. Toisaalta isompi kenno johtaa väistämättä isompiin objektiiveihin ja kokonaisuus kasvaa epätasapainoiseksi kuten Sonyllä. Vaikka Sonyn NEX-rungot ovat pieniä, niin kuvauskunnossa paketti kasvaa oleellisesti PENiä isommaksi, aika lähelle peilillisiä järkkäreitä, joissa on samankokoinen kenno.

Olympuksen päätös sijoittaa vakaaja runkoon on hyvä, se tekee kamerasta aidosti yhteensopivan monien objektiivien kanssa. Panasonic on päätynyt sijoittamaan vakaajan objektiiveihin, niinpä Panasoniciin ei kannata juuri muita objektiiveja laittaa kuin sen omia.

Jos – tai kun – Canon tuo omansa, niin järkevintä olisi valita sama kennokoko ja miksei suoraan yhteensopiva bajonetti Olympuksen kanssa sekä vakaaja runkoon. Innokkaimmat pikkujärkkärin halunneet ovat jo merkkinsä valinneet ja siksi markkinoille pääsisi parhaiten yhteensopivilla malleilla. Salamat yms. vermeet voisivat olla yhteensopivia EOS:ien kanssa. Yhteensopivuus EF-objektiivien kanssa olisi myös hyvä, vaikka ne eivät kokonsa vuoksi olisikaan mielekkäitä vaihtoehtoja. En kuitenkaan usko järjen voittavan tässäkään asiassa.

Ostin vuosia sitten muutaman pitkään hyllyllä ilman suojuksia olleen projektoriobjektiivin. Niiden linssit olivat tosi paksussa ja tiukassa pölyssä. Mietin pitkään, mitä niille voisi tehdä. Sitten tuli mieleen varmaan monille tuttu ilmiö: kuinka tiukassa itikoiden raadot ovat tuulilasissa ja kuinka ne sitten irtoavat yllättävän helposti kylmän yön jälkeen kasteen kastelemasta lasista.

Tuumasta toimeen: opukka kylmään joksikin aikaa ja sen jälkeen vielä lämmin henkäys lasiin. (Kuvaajan ammattitaidon näkee siitä, osaako henkäistä sylkäisemättä.) Lika irtosi linssipaperilla tosi helposti.

Ilmeisesti kyseessä on sama ilmiö kuin pesuaineilla. Niiden tarkoitushan on poistaa veden pintajännitys puhdistusominaisuuksien parantamiseksi. Sama tapahtunee silloin kuin vesi tiivistyy kylmään pintaan. Parasta menetelmässä on, ettei tarvitse hankkia mitään kemikaaleja ja epäillä niiden sivuvaikutuksia.

Olen käyttänyt menetelmää joskus tuon jälkeenkin. Pyyhkimiseen ei sitten saa käyttää mitä tahansa paperia tai rättiä, koska niissä voi olla ties mitä hankaavia aineita. Turvallisia ovat vain sitä varten tehdyt linssipaperit, kuituliinat yms.

Canonilla on mallistossaan kolme erilaista makroa täyskennokameroille ja yksi vain pienikennoisille kameroille. Lisäksi tosi lähikuvaajille on oma erikoislasinsa. Minulla on ollut vastaava kolmen objektiivin setti käytössä jo käsitarkenteisen FDn-sarjan ajoilta.

Canon FDn 50mm/3.5 Macro
Canon EF 50mm/2.5 Macro

Lähikuvauksessa ratkaisevaa on objektiivin kuvakulma, 50 millisten kuvakulma on täysikennoisella 40° pitkän sivun suuntaan. Hinta-laatu suhteeltaan nämä ovat hyviä perusmakroja. Rakenne on perinteisen yksinkertainen. Objektiivit tarkentuvat vain 1:2 ilman lisälaitteita ja tarkennus perustuu loitontamiseen.

Huonona puolena af-optiikassa on suriseva tarkennusmoottori. Runsaasti muuttuva ulkomitta myös imee pölyä kennolle, eikä objektiivi mekaanisestikaan ole kovin vakuuttavan tuntuinen. Mutta onhan tuo käyttöä kestänyt ja toisaalta se on niin edullinen, ettei siinä paljoa rahaakaan kiinni ole. Olen kylläkin odotellut, milloin tämä optiikka on päivitysvuorossa.

Canon FDn 100mm/4 Macro
Canon EF 100mm/2.8 Macro
Canon EF 100mm/2.8 usm Macro
Canon EF 100mm/2.8L IS usm Macro
Canon EF-S 60mm f/2.8 Macro USM

Satamillisten kuvakulma on 20°, pikkukennoisille tehty 60 millinen on samassa luokassa. Tämä on makrojen käyttökelpoisin luokka ja mukana silloin kun pitää pärjätä yhdellä. 50-millisiin verrattuna työskentelyetäisyys on pidempi ja pienempi kuvakulma mahdollistaa paremman taustanhallinnan. Vaikka jalustalta kannattaa kuvata kaikki, mikä vain on mahdollista, niin tätä vielä voi käyttää käsivaraltakin toisin kuin pidempiä makroja.

Pikkukennoisille tarkoitetusta minulla ei ole kokemuksia, mutta muut ovat tuttuja. Käsitarkenteinen tarkentui 1:2 ja tarkennuksessa polttoväli pysyi samana. Ensimmäinen automaattitarkenteinen versio oli hidas ja äänekäs sekä mekaanisesti aika heikon oloinen ja muutenkin hyvin erinäköinen, itse asiassa kävi mielessä olisiko se ollut edes Canonin omaa tuotantoa. Kelluvien linssien ansiosta se tarkentui 1:1 ja samalla polttoväli muuttui tarkennettaessa, kuten kaikissa uudemmissakin makroissa vaikka objektiivin mitta tarkennettaessa kasvoikin. Toinen af-versio olikin jo Canonin tuntuinen ja tarkennusmoottori muuttui äänettömäksi, eikä ulkomitta muuttunut tarkennettaessa. Nykyisessä kolmannessa af-versiossa on myös vakaaja, jonka hyöty lähikuvissa ei kovin suuri ole, mutta toki joskus. Optisesti objektiivi on erinomainen: piirron lisäksi kontrasti on hieno ja myös bokeh.

Canon FDn 200mm/4 Macro
Canon EF 180mm/3.5 L Macro Ultrasonic

Pitkä makro alkaa olla jo erikoislasi arkojen hyönteisten kuvaamiseen ja ongelmallisten taustojen hallintaan. 200-millisen kuvakulma on 10°, tosin tarkennettaessa kummankin polttoväli lyhenee. Käsivaralta käyttö alkaa olla marginaalista. Molemmat ovat mekaanisesti erinomaisia ja optisesti myös, mutta eivät yllä tuon uusimman 100-millisen tasolle.

Canon MP-E 65mm/2.8 1-5x Macro

Erikoislasi poikkeuksellisen kärsivällisille kuvaajille tosi makroiluun. Ostin objektiivin alkuvuodesta, joten kokemuksia tästä ja omasta kärsivällisyydestä myöhemmin.

Aiemmin aiheesta: http://kuvaaja.blogit.fi/mika-paa-jalustan-paalle/

Minulla on pitkään ollut käytössä Cambon CBH-3 ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Siinä on vain yksi iso kiristysruuvi, jolla kuula lukitaan puristamalla. Näin kuula ei nouse ylöspäin kuten useimmissa kuulapolvissa, joissa kuula kiristetään nostamalla yläpuolella olevaan reunukseen. Nousu on niin vähäinen, että sitä tuskin ovat edes huomaa, jos ei kuvaa luonnolliseen tai sitä suurempaan kokoon – mutta tuollaisessa kuvaksessa pienikin kameran nosto on iso riesa.

Monet ovat kehuneet minulle RRS:n BH-55 kuulaa, väittäneet maailman parhaaksi. Hankin sellaisen itsellenikin ja se on osoittautunut erinomaiseksi: erittäin tukeva ja se toimii samalla periaatteella kuin Cambo ts. kuula ei nouse kiristettäessä ja sitä voi siis käyttää myös lähikuvauksessa. Kuula on myös hyvin matala, matalampi kuin Cambo, joten siitäkin plussaa. Väitteille maailman parhaaksi on vankat perusteet.

Mataluus on myös sen heikoin kohta. Pystykuvia ei voi ottaa kuin kuulan toiselta puolelta, koska toisella puolen kamera ottaa helposti kiinni jalustaan. Eikä lainkaan, jos jalusta sattuu olemaan hieman vinossa väärälle puolelle. Valmistaja on ilmeisesti ajatellut, että kaikilla on kameroissaan L-pikalukot. Epäilen kuitenkin niiden käytännöllisyyttä Canonissa, jossa lankalaukaisija kiinnitetään päätyyn.

Kummassakin ylimmäisenä kameran kiinnittämistä varten RRS:n pikalukitusistukka. Se on yhteensopiva monen valmistajan pikakiinnityslevyjen kanssa. Parhaat noista levyistä istuvat pystykuvissa hyvin myös kuvaajan käteen.

Talvella kuitenkin vaihdoin jalustaan takaisin Cambon. Sen yhtä isoa ruuvia käyttää helposti millä rukkasella tahansa. Pystykuvatkin sujuvat helpommin. Kuula häviää tukevuudessa, mutta entäs sitten – silloin kun se on riittävän tukeva, niin se on parempi kuin maailman paras.

Avoin kirje Canonille

Canonilla oli filmiaikaan ainakin parhaissa EOS rungoissa syväterävyysohjelma. Se toimi aivan loistavasti maisemakuvauksesta miltei lähikuviin asti. Systeemi toimi siten, että kamera tarkennettiin ensin lähimpään kohtaan, jonka halusi olevan terävyysalueella ja toisen kerran vastaavasti etäisimpään kohtaan. Kolmannella painalluksella kamera valitsi sopivan tarkennusetäisyyden ja aukon – suljinajaksi kamera valitsi sitten valon määrän mukaan joitain sopivaa. Ohjelmaa saattoi käyttää myös toisinpäin, siis jättääkseen jotain terävyysalueen ulkopuolelle.

Näkeehän tuon terävyysalueen tietenkin myös himmentämällä, mutta niukassa valossa ei ainakaan etsimestä - näytöltä toki paremmin. Mutta kun automatiikka on keksitty, niin miksei sitä hyödynnettäisi. Tosin katsoin minä lähikuvat aina myös etsimestä optiikan himmentäen vaikka käytinkin syväterävyysohjelmaa, koska vain sieltä näki mahdolliset epäterävän alueen väri yms. ongelmat.

Milloin vastaava ohjelma saadaan näihin digirunkoihin?

Avoin kirje objektiivivalmistajille – erityisesti tietenkin Canonille

Isoissa objektiiveissa ja osassa makro-objektiiveja on jalka, jossa on kierre jalustaan kiinnittämistä varten. Olisi erittäin yksinkertaista lisätä noihin jalkoihin sivuille samanlaiset urat kuin lähes standardiksi muodostuneessa, tietääkseni Arca-Swiss käyttöönottamassa pikakiinnitysjärjestelmässä. Samaa käyttävät nykyisin ainakin Acratech, Hensel, Kirk, RRS ja joissain malleissaan myös Benro ja Novoflex. Urista ei olisi mitään haittaa kierrekiinnitystä tai muita pikalukkoja käyttäville.

Avoin kirje Canonille

Minulla on salamat käytössä kolme Canonin jo tuotannosta poistunutta salamaa, mallit Canon Speedlite 550EX ja kaksi 420EX.

Niissä kaikissa salama vaihtaa valaisukulmaksi laajimman kun valaisupään kääntää ylöspäin. Näin käy vaikka salaman valaisukulman vaihtaisi zoom-tilasta käsisäätöiseksi.  Ajatuksena on kai ollut se, että hajavalo olisi silloin parhaimmillaan. Tästä seuraa se ongelma, että käytettäessä laajakulmaa salama valaisee kuvan yläosan suoraan ja pilaa kuvan. En tiedä olisiko tuo asia jo korjattu uusimmissa malleissa, mutta ainakin korjaus olisi helppo. Välähdyspään zoomin pitäisi kaventaa salaman valaisukulmaa, kun objektiivin kuvakulma kasvaa – tai sitten edes mahdollistaa välähdyspään valaisukulman käsisäätö kun välähdyspää on käännettynä.

28.12.2010

Tein lisää testejä kun tuli mieleen, miten monen salaman käyttö vaikuttaa tuohon valaisukulmaan. Monen salaman kanssa ongelma eteeni tulikin.

• Slave-asennossa salamat toimivat juuri noin, jos automatiikan antaa huolehtia valaisukulmasta.
• Off- ja 550EX:n Master-asennoissa automatiikka säätää valaisukulman vastaamaan 50mm:n kuvakulmaa, sekin on liian laaja leveimmille laajakulmille.
• Manuaaliasennossa valaisukulmaa voi säätää 550EX:ssä (420EX:ssä ei manuaaliasentoa olekaan), mutta kun monisalama-asetusta vaihtaa, niin valaisukulmaksi vaihtuu aina laajin ts. 24mm:n kuvakulmaa vastaava. Jäi huomaamatta, että kuvakulman voi ja pitää säätää uudestaan manuaalisesti suppeammaksi.

Automatiikka vaihtaa siis automaattiasennossa valaisukulmaksi asetuksista riippuen 24- tai 50-millistä vastaavan ja jossain tilanteessa se tekee sen myös manuaaliasennossa.