Arkisto ‘metsästys’ luokalle

Ilves, ahma vai huuhkaja

Maaliskuun 14. 2011

Pääosa metsästäjiä on varmaan aivan asiallisia, mutta ihmeesti näitä summassa ammuskelevia vain piisaa. Onneksi jäljet eivät johtaneet kenenkään rappusille. Saapa nähdä, milloin huuhkaja ammutaan ilveksenä.

Valtakunnallinen karhuhälytys TV1:n pääuutisissa

Elokuun 31. 2010

Pernajan kirkolla hälytys karhuryhmästä TV1:n uutisissa. Varoituksen mukaan paikalla on kaksi aikuista ja yksi pentu – webissä lehdet uutisoivat karhuperheestä. Karhut eivät liiku sellaisissa ryhmissä. Poliisin omilla sivuilla kerrotaan: “Aikuiset karhut saattavat suojella pentua.” Karhut todellakin suojelevat omia pentujaan niin ihmisiltä kuin toisilta karhuiltakin, erityisesti uroskarhuilta. Uroskarhu ei siis koskaan kuulu karhuperheeseen, vaan emokarhu on aina yksinhuoltaja.

Uskomatonta, että tällaiset ylittävät valtakunnan uutiskynnyksen. En muista vastaavaa hälytystä nähneeni aiemmin mistään asiasta. Toki jossain varoitetaan tsunameista tai maanjäristyksistä, mutta valtakunnallinen karhuhälyytys virheellisin tiedoin on ehkä lievää ylireagointia.

Kaatuiko häirikkö

Tammikuun 5. 2010

Kuvan karhu ei liity juttuun, eikä ole häirikkö

Keskisuomalainen otsikoi 29.12.2009 “Ähtärin häirikkö kaatui” ja jatkaa ”Metsästäjiä sunnuntaina pelotelleen karhun lihat huutokaupataan”. Itse jutussa kerrotaan, että jonkun metsästäjän koira oli haukkunut joulurauhan aikaan karhun pesästään hereille ja karhu oli kehottanut koiraa lähtemään muualle. Säikähtänyt metsästäjä oli ampunut karhua päin näköä. Karhu huomasi jäävänsä häviölle ja pakeni metsään. Sitten värvättiin yli viisikymmentä “miestä” ja pari naistakin aseiden kanssa hätistämään haavoitettuna piileskelevää karhua. Lopulta löysivät ja ampuivat sen.

Luin jutun toisenkin kerran, enkä huomannut missä vaiheessa häirikkö olisi kaatunut. Ehkä sentään katui, koska ei halunnut nimeään julkisuuteen. Mietin sitäkin, mitä itse olisin tehnyt jos minua oltais kesken unien tultu kotiin haukkumaan.

Kaatokänni

Marraskuun 8. 2009

Olen ajatellut, että sana kaatokänni olisi tullut hirvenmetsästäjien kaadon jälkeisestä tilasta. Lukiessa viimepäivien uutisia, joissa luodit kimpoilevat kivestä autoon ja hirvestä ihmiseen tai vasa ammutaan yleistä tietä myöten, tulee väkisinkin mieleen, että ovatko nykyajan erämiehet tuossa tilassa jo kaadon suorittamiseksi. Tilanteiden pelastamiseksi keksitään satuja, jotka jättävät varjoonsa valtakunnan korkeimpien päättäjien selittelytkin. Kun ennen kyseltiin ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton, niin nyt kysellään, lähtisitkö tämän miehen kanssa hirvimetsälle.