Auto pysähtyy aamuruuhkassa töksähtäen sillalle. Kolari jossakin, singahtaa mieleeni. Ali istuu ratin takana tyynenä. Rutiinia bakulaisille: presidentti Ilham Alijev saattueineen ohittaa sotilaiden sulkeman tien. Parinkymmenen minuutin päästä ärhäkkä suma jatkaa matkaansa ohi aitojen peittämien öljytornien, omakotitaloalueiden ja hulppeiden työmaiden. Tasavalta on kirjaimellisesti presidenttijohtoinen, mutta siitä lisää tuonnempana, meillä on nyt kiire keskustaan.

Suihku- ja öljylähteitä

Älä sovi kiireessä treffejä suihkulähteelle, nimittäin Bakussa niitä on keskusta-alueella kymmeniä. Ja ne eivät ole mitään pieniä lirejä, vaan puunattuja putouksia, joissa parhaissa saattaa olla tehosteena musiikkia, valtavia kukkaistutuksia - ja aina vartija. Keskiverto bakulainen asuu erittäin ahtaasti, joten iltavalaistut puistot ovat kesäiltoina täynnä perheitä, arvokkaita pariskuntia ja ensitreffiläisiä. Puistonpenkki korvaa sohvan, kivenheiton päässä sinertävä Kaspianmeri puhaltaa saasteet ja helteen kauemmaksi. Kätellään, jutellaan ja kätellään taas. Azerit ovat arvonsa tuntevia ja ystävällisiä.

Tärkein näyttäytymispaikka on Fountains Square.  Calvin Klein ja Dior tuoksuvat, lähitienoota täplittävät Bvlgari kumppaneineen, mukaan mahtuu myös paikallisväriä, kymmenen neliön supermarketteja. Maa on vaurastunut nopeasti: öljy- ja kaasuvarat sekä loistava sijainti energian välittäjänä tuo vaurautta, mutta siitä hyötyy vain pieni osa kansasta, ja heitä on täällä ostoksilla tänä iltana.

Uudet ja vanhat tornit

Kyynisimmät sanovat Bakua rikkaiden rakennustyömaaksi, jota Euroviisut vain kiihdyttivät. Flame Towersin liekinmalliset tornit näkyvät lähes kaikkialle, projektin pitäisi olla loppusuoralla. Kirjasto- ja museorakennuksen aihio muistuttaa valasta. Peilaudumme ohikulkiessa sen lasiseinistä. Satamassa liehuu maailman suurin, jalkapallostadionin kokoinen lippu, ja  Euroviisujen ennustetaan olevan kaukana tavanomaisista. Hulppessa Crystal Hallissa järjestettävä kilpailu on vasta 20 vuotta sitten itsenäistyneelle maalle kunnia-asia.

Bakussa on rakennettu ennenkin; Azerbaidžanista on löydetty maailman varhaisimmat kaupunkimaiset alueet. Vaikka maailmanperintökohteeksi valitun vanhankaupungin arvokkaimpien osien sanotaan olevan 700-luvulta ja samat suvut asuvat kortteleissa yhä, museosta ei ole kyse. Arki roikkuu talojen välisillä pyykkinaruilla: nalle, rintaliivit ja peitteet keikkuvat tuulessa.

Neidontornin, Bakun symbolin viereen on kertynyt mattokauppiaiden legioona, mutta kukaan ei pahemmin tyrkytä. Kulman takana on hetkessä keskellä vanhankaupungin sokkeloa, moskeijoita ja muinaisten karavaanien majapaikkoja. Kujakatti hieraisee pohkeeseen vähän väliä, maallistuneetkin muslimit rakastavat kissojaan, ruokakupit ovat täynnä.

Sonja istuu vilvoittelemassa kujalla miniänsä ja tyttärensä keskellä. Hän on asunut viereisessä kivitalossa koko ikänsä. Sonjan elämä on kahdeksankymmentä vuotta Azerbaidzhanin historiaa: neuvostoaika ja Stalinin erityisesti azereita koetelleet vainot, 1989 kansanrintaman synty ja seuraavana vuonna lähes sisälissodaksi riistäytynyt yhteenotto armenialaisten kanssa sekä vihdoin itsenäisyys 1990. Sonjallakin on tuttuja läheisellä sankarihautausmaalla. Nuorten miesten kasvot tuijottavat kivistä, joille tuodaan jatkuvasti tuoreita neilikoita.

Palava ja röyhtäilevä maa

Poliisien tarkistuspisteet tihentyvät kaupungin ulkopuolella: niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut valvonta, mutta nykyisin ne ovat lähinnä keino kerätä lisätienestejä. Pisteestä ilmoittava kyltti DYP on muuntunut ulkomaalaisten suussa muotoon did you pay. Korruptio on suuri ongelma: virkoja ja tutkintoja ostetaan, viranomaiset tekevät itselleen suosiollisia päätöksiä, suhteet ja hierarkia ovat tärkeitä. Tien varsilla katse kiinnittyy vähän väliä nykyisen presidentin isän Heidar Alijevin kuviin, ajatuksiin ja hänen mukaansa nimettyihin rakennuksiin. Presidentin ja hänen lähipiirinsä valtaoikeudet ovat laajat, esimerkiksi valtion budjettiin. Itsenäinen media on ahtaalla. Ihmiset kuitenkin katsovat eteenpäin, ja ilmapiiri on toiveikas.

Lähes kolmen miljoonan asukkaan suur-Baku jää vähitellen taakse. Maaseutu on köyhää ja kehittymätöntä länsimaisen mittapuun mukaan, mutta maisemat ja luonnonilmiöt ovat sitäkin monipuolisempia.  Tunnetuimpia vuoristokyliä on Lahic Kaukasusvuorten eteläpuolella. Reilun 800 asukkaan kylässä puhutaan omaa kieltä ja valmistetaan uniikkeja kuparitöitä ja kudonnaisia. Aasi on kovia kokeneiden Ladojen lisäksi suosittu kulkuväline kapeilla teillä. Kun astuu kylän keskikujalle ja tervehtii penkillisen pappoja, ajantaju katoaa, vaikka teepuoti näyttää tarjoavankin nettiyhteyttä. Tänne on tultu aikoinaan Persiasta, ja kielessä on edelleen jäänteitä farsista.

Bakun pohjoispuolella maakaasua tihkuu maasta. Tarun mukaan paimenen nuotio on sen kauan sitten sytyttänyt, ja liekki palaa yhä. Alin perheellä on tapana paistaa lihaa, mutta tällä kertaa vain ihmettelemme kaasusta liekehtivää rinnettä.  Vartija polttaa ketjussa, tulta saa luontaisetuna. Toukokuu on täälläkin luokkaretkiaikaa. Kännykkäkamerat ottavat yhtä monta kuvaa harvinaisista turisteista kuin liekeistä.

Päivämatkan päässä Bakusta on myös röyhtäilevien mutavulkaanien alue. Ne eivät ole tulivuoria, vaan maasta olevan kaasun paine pitää mudan juoksevana ja sinkoaa sitä vähän väliä äänekkäästi useiden kymmenien metrien korkeuteen.

Vieras on lahja

On aika palata takaisin Bakuun ja vanhaan kaupunkiin, josta koko pääkaupunki on saanut alkunsa. Kävelemme hämärässä, musiikki voimistuu kuja kujalta. Tulemme pienelle aukiolle, jonka ympäri on ripustettu tiheästi mattoja. Tiirailemme sisäpuolelle, musiikki kipunoi korvissa. Häät, kysyn. Ali nyökkää ja samassa meidät ventovieraat kiskaistaan mattojen välistä juhlaan. Miehet tanssivat pitkän pöydän vieressä, jostain kiidätetään mukulakiville tuolit ja pyydetään syömään. Katseeni etsii turhaan hääparia, juhlitaankin 1-vuotiasta. Kätellään – jutellaan – ja kätellään uudelleen. Kaukasiassa vieras on jumalan lahja, josta on pidettävä huolta.

Tervetuloa Galleria Harmoniaan (Hannikaisenkatu 39) kello 18.00. Ota kuvia mukaan ja tule mukaan hyvään seuraan. Toki saa tulla ilman kuviakin nauttimaan toisten kuvista. Jos et ole ennen käynyt, niin kannattaa tulla jo ennen 18.00, sillä silloin menee pääovi kiinni ja takaoven kautta on hankala osata.

Jos haluat tiedotteita Jyväskylän kameraseuran toiminnasta sähköpostilla, niin liity seuran postilistalle

http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/jyvaskylankameraseura

Jyväskylän kameraseuran kuvaillan aiheena kevät 19.4.2012. Mitä kevät sitten kenenkin mieleen tuo: pajunkissat, koirankakkakeskustelun yleisönosastossa, muuttolinnut, renkaiden vaihdon, matkailuauton kevätsiivouksen ja yhdistyksen jäsenmaksun (10e).

Jyväskylän kameraseura

Tilinumero 800013-79411730
IBAN-tilinumero FI5680001379411730
BIC-koodi DABAFIHH

Viite 20116

Tervetuloa Galleria Harmoniaan (Hannikaisenkatu 39) kello 18.00. Ota kuvia mukaan ja tule mukaan hyvään seuraan. Toki saa tulla ilman kuviakin nauttimaan toisten kuvista. Jos et ole ennen käynyt, niin kannattaa tulla jo ennen 18.00, sillä silloin menee pääovi kiinni ja takaoven kautta on hankala osata.

Jos haluat tiedotteita Jyväskylän kameraseuran toiminnasta sähköpostilla, niin liity seuran postilistalle

http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/jyvaskylankameraseura

Koulutuksen sisältö:

Opi, kuinka digijärjestelmäkameralla onnistut oikein säädöin ja lisävälinein erilaissa tilanteissa ja kuinka automatiikkaakin voi tarvittaessa ohjata. Koulutuksen sisältö:

- kameran perussäädöt (tarkennus, suljinaika, aukko, herkkyys, valkotasapaino) ja kuinka niillä hallitaan liikettä, terävyysaluetta

- käydään läpi kameroiden laajaa lisävarustevalikoimaa (objektiivit, jalustat, salamat) ja niiden käyttötarkoituksia

- tutustutaan kuvatiedostojen erilaisiin muotoihin ja niiden säilyttämiseen sekä siihen, mitä kuville voi ja kannattaa tehdä tietokoneella

Koulutus on maksuton yhdelle henkilölle kameraa kohden, Rajala Pro Shopista kameran ostaneille. Muille hinta on 39€. Ilmoittautuminen Rajalan sivujen kautta osoitteessa:

http://www.rajalacamera.fi/15.5.2012-digijarkkarikoulu-jyvaskyla/product-1444-copya/dp?openGroup=575

Suomen ainoa leveälehtikämmekkä varastettiin, ympäristöministeriö etsintäkuulutti baltiantoukokämmekän, kymmensenttisen pikkulehdokin löytyminen Mallalta pääsi otsikoihin, ulkomainen lapiodelegaatio Oulangassa. Mitä ovat nämä kasvimaailman julkkikset, jotka saavat ihmiset sekaisin?

Kuvassa syyskierrevilkka (Spiranthes spiralis) ainoa Pohjolan hävinneistä orkideoista, joka on onnistuttu siirtoistutuksella palauttamaan lajistoon. Tämä kuten muut palautusyrityksetkin on tehty paikalle, jossa kasvia alun perin ole ollut, jottei istutus sekoittuisi mahdolliseen luonnolliseen palautumiseen.

Minulla on nyt jonkin aikaa ollut Olympus PEN E-PL2 aina mukana kulkevana ”pokkarina”. Päädyin aikanaan siihen lukuisista PEN-versioista, koska se vaikutti käyttöliittymältään kohtuullisen toimivalta. Oikeastaan vain E-P3:n käyttöliittymä vaikutti paremmalta, mutta moninkertaisen hintansa vuoksi se ei tuntunut järkevältä. Kennokin on kaikissa PEN-sarjalaisissa sama ja joidenkin testien mukaan E-PL2 oli kuvan laadultaan jopa hieman parempi kuin E-P3.

Siihen, paketissa tulleen zoomin lisäksi, olen hankkinut pari valovoimaista kiinteäpolttovälistä objektiivia: Panasonic 20mm/F1.7 ja Olympus 45mm/F1.8. Lisäksi äskettäin Samyangin kalansilmän 7.5mm/F3.5. Zoomi on jäänyt oikeastaan pois käytöstä, ellei sitten valoisina kesäpäivinä, jos ei tule kiinteää laajakulmaa hankittua ennen kesää.

Olympus OM-D E-M5 on aidosti uusi kamera: uusi kenno, uusi vakaaja, vähemmän kohinaa,… Etsin on hyvä olla olemassa, mutta olisi sen voinut sijoittaa Leican ja Fujin tapaan fiksummin, eikä nostalgiasyistä tuollaiseksi kokoa kasvattavaksi patiksi. Patti saa kameran myös näyttämään järjestelmäkameralta ja joskus se vaikeuttaa huomaamatonta kuvaamista. Siitäkin huolimatta saattaa käydä niin, että kun tuon rungon käsiinsä joskus saa, niin siitä sitten pitää kiinni. Aika näyttää. Rungon kokoa lisäkahvoilla en kuitenkaan kasvattaisi, koska vehkeen ideana on juuri olla pieni ja kätevä.

Rungon lisäksi on julkaistu kaksi uutta objektiivia: 75mm/F1.8 ja 60mm/F2.8 Macro. Tuo jälkimmäinen toki voisi olla valovoimaisempi, mutta hyviltä ne vaikuttavat tuoltaankin. Hyviä, valovoimaisia zoomeja ei (vielä) ole, mutta toisaalta tarvitseeko niitä enää digiaikana. Dioja kuvatessa rajaus piti tehdä kuvatessa, mutta nyt sen voi tehdä jälkeenpäin. Jos pikselit riittävät, niin zoomeistakin tulee turhia, kiinteät ovat keveämpiä, laadukkaampia ja halvempia. Pitkää, valovoimaista teleä enemminkin kaipaisin.

Toki uudistukset monipuolistavat kameraa ja tekevät siitä nyt myös tilannekuvaukseen sopivan (siihen raja on 5 k/s). Tuo voisi riittää ainoaksi kameraksi, mutta uskaltaisiko sitä yhden kameran varaan kuitenkaan heittäytyä - ei uskalla - niin varmoja kamerat eivät ole. Toisaalta kahta kameraa käyttäen objektiivejakin tarvitsee vaihtaa harvemmin ja samalla pölyongelmat vähenevät.

Taidan pysyä ainakin toistaiseksi vanhassa parissa: 5D Mk2 maisemille sekä kasveille ja kakkoskameraksi jäänyt 1D Mk3 (toki sen voisi kohta saada edullisesti päivitettyä Mk4:een) nopeisiin tilanteisiin. Toisaalta voisi ennustaa, ettei seuraava versiokaan ole kaukana, koska Nikon on nyt pikselikisassa niin paljon edellä - vaikka niitä riittävästi onkin.

Nikonin ratkaisu kuvan terävyyteen on suoraviivaisempi. Canonin valitsema tie, korjata AA-filtterin aiheuttamaa pehmeyttä ja yksityiskohtien vähenemistä lisäämällä ohjelmallisesti yksityiskohtia, tuntuu aika nurinkuriselta. Virheiden poistaminen tietokoneella olisi parempi vaihtoehto kuin keksiä laskemalla lisää informaatiota kuvaan.

Verrattuna Olympuksen Pen –järjestelmään koko on likipitäen sama niin rungolla kuin kennollakin – siis lähellä sitä optimikokoa, josta jo aiemmin hehkuttelinkin. Tämä pokkari ei kuitenkaan minun laukkuun eksy, koska siinä on ainakin pari heikkoutta:

- lähin tarkennusetäisyys on iso

- objektiivin valovoima telepäässä on surkea ja nimenomaan juuri silloin tarvitsisi pientä aukkoa taustan häivyttämiseen muotokuvissa ja käsivaralta kuvattaessakin valovoimaa tarvitsee nimenomaan telepäässä.

Mutta odottelen mielenkiinnolla milloin ja millä kiinnityksellä tästä tehdään Fujin tapaan järjestelmä. Sitten saisi lisää valovoimaa – ja pölyä kennolle optiikkaa vaihtaessa.

Juuri kun olin kirjaimellisesti syventynyt kuvaamaan jääpuikkoja luolasta, kuulin joutsenen äänen. Tosiaanko joutsenen äänen? Pian kuului kevään toinenkin törähdys. Korkealla taivaalla näkyi joutsenen valkea hahmo, joka tuli Kuusaan kosken suunnalta. Nopeasti kamera jalustalta ja makrolla kohti kapeaa taivasta.